sunnuntai 3. heinäkuuta 2011

Uusinta uutta

Tuossa viikonlopun menoista kotiutuneena ja palautuneena lähdettiin vielä miehen kanssa ilta-ajelulle. Lämpöö tuolla oli enää 18 astetta viikonlopun huikeiden lukemien jälkeen. Ensin tuntui mukavalta, mutta itteasiassa olis saattanut olla ehkä vähän miellyttävämpää jos olis ollu esmes vuori nahkatakissa tai tixtexiä päällä.

Ajelin ensin miehen perässä Haulitornia kattelemaan ja syömään Vaakon nakkiin Pispalaan. Aikamoisen kokoisia anniksia siellä. Totesin, että tulee paremmin havainnoitua liikennettä itse, kun ei aja toisen perässä. Niinpä vaihdettiin meidän hurjan pitkän letkan vetäjää ja mentiin mun johdolla eteenpäin rantatietä pitkin ja Hervannan kautta Vuorekseen.

Salaa itseasiassa oltiin kerran jo käytykin Vuokreksessa ajelemassa, vaikka se oli oikeestaan yleiseltä liikenteellä suljettuna. Särkijärven silta avattiin nyt 30.6 kaikelle liikenteelle ja päätettiin ajella sitä kautta. Itse Vuores oli vielä melkoisen keskeneräinen viritelmä. Sen vieressä sijaitsevassa Mäyränmäessä jo asusteleekin porukkaa omakotitaloissa. Tuo Särkijärven silta siis ylittää Hervannan Särkijärven ja yhdistää Vuoreksen kätevästi moottoritiehen Lahdesjärven kohdalta. Itselle ei ehkä tule niin tuolle käyttöä, mutta paikallisista varmasti hyvikin käytännöllinen. Silta on kuulemma Tampereen pisin. Mutta eipä siitä kauaa kyllä yli päräyttänyt, vaikka ajelikin hiljaksiin, jotta näki maisemia ;)

Tuolta ajeltiinkin suorana kotiin, koska sää oli vähän turhan viileä. Ajokilometrejä pienelle iltalenkille kertyi 50.

Tänään palaillessani kotiinpäin Helsingistä tulin muuten ostaneeksi alan kirjallisuutta eli Riku Immosen HD-miehen seikkailut ja löydetyn respektin menetys
Aloitin kirjan lukemisen ja se oli.. aika mielenkiintoinen. Saapi nähdä millaiselta se alkaa viakuttaa kun lukee vähän eteenpäin :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti