perjantai 22. heinäkuuta 2011

Kolmen päivän köröttelyt

Noh.. varsinaisestihan ei tullut ihan kolmen päivää köröteltyä putkeen. Töitä piti tehdä välillä :D Ja aika paljon kaikkea muutakin.

Keskiviikkona tie vei vain töihin ja illalla ajelemaan jälleen kerran Vuoreksen siltaa pitkin matkalla huoltamolle. Sinne oli jopa muutama talo kohonnut sitten viime kerran. Elementeillä saa kumman nopeasti aikaiseksi. Lenkin myöhäisen ajankohdan vuoksi ei oikeastaan tullut ajeltua juurikaan. Käytiin sentään Tampereen keskustassa Ratinassa katsomassa isoa kumiankkaa, joka on uinut tänne kuulemma retretistä. Komia kapistus. Kilometrejä kertyi pikkuiselle ilta-ajelulle n. 40km.

Torstai oli hassun trooppinen päivä. Töihin jäi menemättä pyörällä, koska ilma oli varsin kosteuspitoinen, mutta työpäivän jälkeen kävin nappaamassa pyörän mukaan ja ajelin tontille. Sain myös miehen houkuteltua pikkuiselle ilta-ajelulle kaikesa kosteudesta huolimatta. Ja selkeesti kannatti, koska maisemat Säijän lenkillä Pirkkalan ja lempäälän suunnilla olivat ihan mukavat ja ilta-ajelijan iloksi auringonlasku oli varsin komia, kuten edellisen postauksen kuvasta näkyy. Matkaa päivän pienemmille ja isommille ajoille kertyi 100km.

Tänään oli ehkä kesän komein päivä. Aamullakin lämpöä oli jo 22 astetta töihin lähtiessä ja se kipusi päivän aikana reilusti 30 asteeseen. Ajeluun kyllä oikeastaan vähän turhankin kuuma. Tai niin oikeastaan kaikkeen muuhunkin.. Ainoa mihin tänään kykeni oli laiskaan pärränkiillotteluun. Kävin hakemassa kaupasta krominkiillotusainetta ja rättejä ja ihan kivannäköisen pärrästä sai jo pelkästään osan osista kiillottamalla. Jos joku tietää millä kalkin tjsp sais irti alumiiniosista niin neuvoja otetaan vastaan.

Pärräähän piti sitten lähteä esittelemään heti Vehoniämeen limpparin merkeissä. Kyllähän muutama tyyppi näkyi pyöräni eteen pysähtyvänkin. Tai oikeastaan pariskuntia :D Veikkaampa että tuo kyseinen malli saattaa olla muutamalla muullakin naisella mietinnässä. Ja mikäs siinnä, varsin kiva pyörä aloitella. Vaikkakin tietysti itse haaveilen jo ihan muusta kun korttikin on kerran ollut melkein kuukauden ;)

Matka Vehoniemestä jatkui Pälkäneen Aapiskukkoon tankkaamaan. Tuli kuitenkin mieleen siinnä Luopioistentiehaatan kohdalla että siellä ei ole tullut juuri seikkailtua Aitoota lukuunottamatta. Ja sielläkin olen käynyt vain Honkalassa ja Taekwondossa <3 Niinpä, kiitos ScalaRidereiden, vaihdettiin reittisuunnitelmia lennosta. Käytiin ajelemassa Aitoon, Luopioisten, Rautajärven, Pohjan, Kuhmalahden ja Sahalahden kautta Kangasalle ja vihdoin Tampereelle. Sää oli melkoisen täydellinen, ehkä vähän turhankin lämmin, kun iltakymmeneltäkin lämpöä oli vielä 26 astetta. Pelisalmen sillalle jäätiin jopa vähän räpsimään kuvia. Oli kyllä niin paljon henkeäsalpaavia näkyjä matkalla kun sai seurata koko auringonlaskun alun keltaisesta valoisasta taivaasta lopun punaiseen taivaanrantaan vaipuvaan valopalloon saakka. Tuli otettua sekä kuvia, että mielikuvia ja fiilis oli jälleen kerran lyömätön :) Tosin ehkä ajelussa jo vähän persus puutui :D Ajokilometrejä tänään auringonpaisteessa hohtelevalle Viragolle 140 ja kovasti hyvää mieltä :)

Niin ja jos piti kovaa vauhtia 2 pärrää tuolla tiellä niin niin piti myös eräs pikkuinen poika tuolla TAYSissa, jotta pääsi näkemään tämän loistavan aurinkoisen päivän! Juuri pääsin kertomasta miehelle tuolla matkalla, että ystävä meni tänään sairaalaan synnyttämään niin johan sieltä oli tullut uusi iloinen FB-päivitys kun päästiin kotiin asti. Onnea koko perheelle ja uudelle vauhtiveikolle!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti