perjantai 29. heinäkuuta 2011
keskiviikko 27. heinäkuuta 2011
Ympäri nääs mennään ja tuttuun paikkaan tullaan
Toissapäivänä ja tänään tuli ajeltua vaan töihin ja kauppaan jne. Tiistaina ehkä 60km, kun karkasin käymään kaupoilla vähän kesken työpäivän samalla kun hain lounasta. Ostinkin pieneen tilaan menevän simppelin repun, joka ei kummia lepattele ajaessa ja lisäksi sen saa mytättyä tahtoessaan pieneen tilaan niin on mukana vaikka kaupassakäyntiä varten. Tosin ei kyl varmaan tuon moton satulan alle mahdu. Lisäks kävin vähän katselemassa arskalaseja ja kuulin että Oakleyn vehkeet on motoristien suunnittelemia motoristeille. Olihan ne kyl tosi hyvät mut niin oli hintakin. Aika kivathan noi Prisman halppislasit olikin :D
Tänään kilometrejä tuli ehkä vaan 45, kun piti tulla kotiin siivoamaan. Oli niin kiva keli, että piti sentään ajaa tontin kautta kotia ettei ihan suoraan joutunut tulemaan. Olishan tuota ajanut vähän enempikin vaan joskus pitää siivotakkin ja huomenna tulee kaukainen vieras kyläilemään viikonlopuksi <3 Eipä ole siis motoilua luvassa viikonloppuna :(
Tästä syystä otinkin sitten eilen kaiken irti ja ajelin vähän taas työpäivän aikana käymään Lempäälässä ja sitten työpäivän jälkeen laattakaupoissa kierreltyäni lähdin kiertämään Näsijärveä parin päivän takaa tuttua tietä 65, mutta nyt toiseen suuntaan. Sää oli moottoripyörän ulkoilutukseen vaihteeksi mitä mainioin ja seurailin reittiohjeita Kuruun päin. Reittiohje ei ollut kuitenkaan kertonut (tai en ollut kuunnellut), että heti välittömästi Kurun jälkeen olin pitänyt kääntyä Oriveden suuntaan löytääkseen suorimman reitin järven ympäri ja Muroleen kanavalle. Koitin vaan kovasti etsiä Muroleelle kääntyvää tietä väärän tien varresta. Melkoisen pian aloin kuitenkin epäilemään tien oikeellisuutta ja Nokian mapshan mulle sitten kertoi oikean suunnan. Tosin se koitti ajattaa mua harhaan hiekkatietä pitkin, mutta enhän mä sellaiselle lähtenyt.
Pienen hapuilun jälkeen löysin jälleen oikealle tielle ja löysin jopa sen Muroleelle kulkevan tien. Hiukan se oli möykkyinen ja kapea, mutta ei varsinaisesti menoa haitannut. Kanavalla oli noin 10 muutakin moottoripyörää, mutta en sentään uskaltautunut kenenkään kuskin juttusille. Sen sijaan näin ehkä ekaa kertaa sen kanavan portin aukeavan. Jäätelön ja katu-uskottavan pillimehun jälkeen lähdin jatkamaan matkaa. Varsin mielenkiintoisia mutkia matkalta löytyikin, eikä kovin kovaa viitsinyt ajella. Yllättävän vähän porukkaa tuli vastaan matkalla. Liikaa hyviä kelejä tälle kesälle vissiin :D
Olin suorastaan yllättynyt, kun putkahdin jossain kohtaa tiellä yhtäkkiä Aunuksen sillan ohi. En kyllä ollut ollenkaan taas hahmottanut tulevani sieltä. Ehkä tää mun maantieteellinen silmä tästä vielä kehittyy. Kävin myös matkalla etsimässä Teiskon keskustaa, mutta totesin, että sellaista ei ole. Kirkon sentään löysin. Muutenkin tuli ajeltua Sellaisissa osissa Tamperetta, joista on kyllä kuullut, mutta eipä vaan ole tullut poikkeiltua. Matkailu avartaa selkeesti mieltä ja myös kukkaroa.. Taas sai bensaa kulumaan 180km edestä. But it's totally worth it!

tiistai 26. heinäkuuta 2011
Ambienttia ajelua
Eilen olin lupautunut lähtemään äiteen ja pikkuveljen kanssa ostamaan Ideaparkkiin kouluvaatetta. Jätkä menee jo ysille ja saa alkaa ajaan mopolla :) Yleensä oon mennyt samalla autolla niitten kanssa, mutta nyt päätin vähän lisätä haastetta äiteelle ja opastaa sen perille puhumalla. Ja hyvinhän se pärjäskin. Ite kun yllättäen menin paikalle pärrällä suoraan töistä :)
Oli ajatusta lähteä suoraan ideaparkilta ilta-ajelulle ja käydä testaamassa Kutalan Kasino Sastamalassa, jota parikin kaveria on suositellut. Shoppailu venähti taas yllättäen (valitseminen on vaikeaa nuorien naisien lisäksi myös nuorille miehille, ainakin kun äiti on mukana). Kello li jo yli 8 kun lähdettiin liikkeelle.
Olin katsellut kartalta reittiä vähän valmiiksi ja lähdimme ajamaan kohtilempäälää ja Vesilahden tietä. Mies meni tällä kertaa samaan lankaan kuin minä viimeksi Lempäälän keskustassa, jossa on sen verran säästetty kylteissä, että ei olla viitsitty kyltittää Vesilahteenpäin kun tulee rautatien ali kohti keskustaa. Nyt oli siis sen vuoro heittää ylimääräistä kieppiä kun minä nohevasti ajoin oikeaan suuntaan. Lempäälästä lähdettiin sitten sinne Vesilahteen päin Vesilahdentietä ja taas kerran Tottijärvi cityn keskusta tuli ohitettua kovin nopeasti :)
Tällä kertaa tuli kuitenkin lähdettyä Tampereen sijaan Raumalle päin ja ajaminen olikin varsin hupaisaa mäkisellä isolla tiellä. Kello oli jo lähempänä ysiä, jolloin Kutalan Kasino oli vissiin menossa kiinni, mutta koitettiin silti paria Kutalaan johtavaa tietä. Ne olivat kuitenkin pitkälti hiekkaa ja todettiin, että pakkohan jostain on päästä sinne päälystettyä tietä. Kovasti sieltä jostain ainakin ajeli pärräkuskeja vastaan. Käytiin kaffella Kiskokabinetissa ja ajeltiin Ellivuoren ohitse ja sieltähän sitten matkanvarrelta koti Porintietä se oikea tienhaara löytyi. Päätettiin kuitenkin jättää Kutalassa käynti johonkin muuhun viikkoon, koska kello oli jo niin paljon, että oltais saatu vaihteeks kokoontua ihan kaksistaan vaan.
Lähdettiin ajelemaan Porintietä pitkin kohti kotia ja päristeltiin juhannukselta tuttua tietä Mouhijärvellä Häijään Hirven ohitse. Sieltä kaahittiin 3- ja 9-teitä pitkin kohti kotia. Yllättävästi moottoritiet olivat muita teitä lämpimämpiä ajaa vaikka oltiin muuta ajateltu. Oli yllättäen taas vähän viileä ajella illalla. En tiedä koska sitä oppis ottaan tarpeeks vaatetta mukaan. Etenkin Nokialla siltoja ylitellessä tuli suorastaan lämmin kun järvestä nousi lämmintä ilmaa.
Ajelun jälkeen kun tultiin kotiin niin oli sellainen jotenkin leijuva tunne kuin joskus kun joskus tuli pentuna kun oli uinut koko päivän. Kilometrejä ilta-ajelulle tuli 120 ja koko päivälle saldoa 150km.

maanantai 25. heinäkuuta 2011
Route 66 ja vähän muutakin
Lauantaina pidettiin ajelusta välipäivä, mutta eilen taas tuli motoiltua. Ensin vaan aamulla tontille, jossa jatkoin pärrän puhdistelua tällä kertaa hapetteita alumiinisia(?) osia Korrekin mömmöillä. Kyllähän sieltä tuntui jotain lähtevänkin irti, mutta edelleen jäi kyllä aika huonon näköiseksi tuo. Puolen päivän jälkeen päätin että panokset kovenee ja kävin hakemassa Prismasta ihmesientä, karhunkieliä ja teräsvillaa. Eipä nuo tuntuneet toimivan ennenkuin otin teräsvillan käyttöön. Onneksi puhdistettavana alueena oli mattapinta, joten ei ole väliä vaikka tulisi naarmuja. Sateen alkaessa siirryin takaisin raksapuuhiin ja päätin jatkaa tuota tuskastuttavan hidasta hommaa joku muu päivä. Ennen ja jälkeen kuvia tulee sitten kun kuvissa alkaa olemaan tarpeeksi eroa :D
Viiden aikaan täyden tonttityöpäivän jälkeen päätimme lähteä pikkuiselle iltapäivälenkille Kangasalta Oriveteen ja takaisin. Matkalla tuli mieleen, että Virroillahan asuupi yksi tuttu jonka luona on pitänyt käydä jo pidemmän aikaa. Päätimme siis suunnata keulan kohti Virtoja, koska kotona odotti vain pyykkivuori ja pölykoirat.
Ajelimme siis pitkin Route 66- route 65 reittiä seuraavaksi kohti Ruovettä. On jotain hämäriä mielikuvia, että olis tullut siellä jokusia kertoja käytyä, mutta oikeastaan ei ole mitään hajua. Ruoveden kohdalla bensaa oli sen verran, että pian pitäisi päästä tankkaamaan. Ei ollut siis hajuakaan, kuinka paljon tuolla Viragolla oikeasti pääsee ajamaan. Mies kuitenkin muisteli, että pian tulee huoltoasemia vastaan ja niinpä jätimme ne väliin Ruovedellä. Virhe... Loppuviimeksi bensa-asema löytyi vasta jostain hyvinkin läheltä Virtoja. Tässä vaiheessa bensaa oli siis jo kulunut 190km edestä ja oletettu maksimi oli jossain päälle 180km/ tankillinen paikkeilla. Tokihan sitten tämän googletin kotona ja sain laskettua kulutuksella 4.5l/100km, että tuolla Viragolla pitäis päästä noin 230/280km, kun tankki on 13.5lhttp://www.blogger.com/img/blank.gif ja siitä varatankki 2.5l
Virroilta ajelimme vielä 5k ohi ja menimme katsomaan ehkä maailman hienointa omakotitonttia ja siellä asuvaa ihmistä. Harvemmin nimittäin kukaan rakentaa ikinä omakotitaloa niin lähelle rantaa ja saa niin upeat maisemat ikkunasta! Talo sijaitsi Toisveden rannassa, joka on kuulemma kovinkin syvä paikoitellen. Samaa sarjaa tuon syvän kohan kanssa oli myös Juupajoella sijainnut torko, mutta sen ohi ajelimme suunnilleen huomaamatta. Ehkä ens kerralla sitten vois pysähtyäkin.
Kello oli jo melkoisen paljon ja pikaisen teenhörppimisen jälkeen lähdimme suuntaamaan takaisin kohti kotia. Ajoimme tietä 65 kohti Kurua, jotta pääsis vähän eri reitille. Ajelu sujui melko mallikkaasti eikä aikaakaan kun olimme Ylöjärvellä. Yksi pysähdys sentään maltettiin tehdä matkalla. Alkoi olla jo melkoisen viileä kun metsässä oli varjoista ja jokaisesta auringonläikästä tiessä otettiin ilo irti :D Lisäksi tällä kertaa muistin käyttää kahvanlämmittimiä ja ne olivatkin varsin mukavan kun oli kesähanskat kädessä.
Kilometrejä päivälle kertyi kauden ennätyksen verran eli 250 :) Voipi olla vaikea lyödä tuo arkena ja viikonloput ovat aikas varattuja.. Mutta aina voi yrittää!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)